Mitä tapahtui maaliviivan jälkeen?

Kun viidestoista maa Puola oli saatu kirjattua löydetyksi, päivitimme Facebookiin, että homma hoidettu. Paikallinen puolalainen mies uhkaili poliisilla, mutta ymmärsi anteeksipyyntömme ja saimme jatkaa matkaa ilman poliiseja perässämme. Olimme varanneet hotellin Ostravasta viimeisen kätkön läheltä, jotta siirtymä pitkän reissun jälkeen ei olisi enää ylivoimainen.

Saavuimme hotellin pihaan ja siellä olikin ystävällinen mies viittomassa autolle parkkiruutua. Kurvasimme siihen ja mies meni sisälle sillä välin kun purimme tavaroitamme autosta. Kun tulimme sisään mies olikin respan tiskin takana hymyillen vastaanottamassa meitä ja kysyi ensimmäisenä “Did you succeed?”. Olimme etukäteen vihjaneet hotellia, että tulemme myöhään, koska meillä on työnalla tällainen hölmö juttu. Mies oli seurannut reaaliaikaisesta seurannasta, koska hotellin ainoat (!) yövieraat tulevat.

Ilman kummempaa juhlintaa, mutta hyvillä mielin, sulkeuduimme huoneisiimme, otimme pikaisen suihkun ja sitten unille. Nukuimme niin pitkään kuin mahdollista ilman, että aamiainen olisi mennyt ohitse. Aamiainen oli yhdellä sanalla kuvailtuna surkea. Eipä hotelli muutenkaan ollut loistelias, mutta sen verran väsytti, että se ei paljon kiinnostanut. Kun aamupala oli nautittu, lähdettiin taas tien päälle.

Tarkoitus oli siirtyä Dresdeniin, jossa seuraava majapaikka odotti. Ajatuksena oli, että tälle päivälle siirtymä olisi vähän lyhyempi. Kiersimme Puolan kautta, koska se oli 30 minuuttia lyhyempi reitti. Emme tietenkään ajatelleet, että Puolassa ei käy eurot ja suomalaiset pankki/luottokortit vähän heikosti. Lisäksi reitillä on tietulleja. Onneksi tietulliin kävi eurot, joskin vaihtorahat saatiin paikallisessa valuutassa. Se teki tietenkin seuraavien tietullien maksamisesta helpompaa.

Polttoainekin oli taas lopussa ja oli aika tankata. Harjus kävi ensin ostamassa purkkaa ja tiedustelemassa toimiiko suomalainen pankkikortti. Hyvin toimi ja saimme koko porukalle Orbittia, jota viimeksi muistelimme maistaneemme kultaisella 90-luvulla. Rellun tankki saatiin täyteen ja matka jatkui Dresdeniin. Vielä ennen hotellia poikettiin huoltoasemalla ostamassa dataprepaid sim-kortti, jonka varassa tämäkin postaus on tehty. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa vielä kaksi päivädata pakettia operaattorilta, mutta se olisi tullut kalliimaksi. Onneksi roaming-maksut poistuvat laajasti kesäkuussa ja tästä rumbasta päästään eroon.

Dresdeniin tultiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Päätimme käydä syömässä ja sen jälkeen vähän kätköillä. Suoritimme toki Puolan puolella myös multin ja Dresdenistä toinen, jolloin saatiin eräs haaste suoritettua. Kätköilyn ohessa otettiin muutamat kuvat myöhempää käyttöä varten. Sää oli yllättävän kylmä ja tuulinen, mutta Partioaitan tiimiasusteet toimivat hyvin tuulta vastaan.

Illasta päätimme mennä juhlistamaan onnistunutta suoritustamme olusille. Yksien jälkeen kollektiivisesti totesimme, että eiköhän se ole aika mennä nukkumaan. Edelleen väsymys oli suorituksen jälkeen melko kova. Lisäksi maanantaina aamuna pitäisi herätä kuudelta ja lähteä ajamaan kohti Amsterdamia, jonne oli kuitenkin vielä se 730 kilometriä. Lento Suomeen lähtee maanantaina illalla, mutta sitä kun ei tiedä millainen keski-Euroopan pääsiäisen paluuliikenne ja kuinka ruuhkaisia tiet ovat. Harkitsimme suunnitteluvaiheessa myös, että jos jättäisimme auton Puolaan ja lentäisimme sieltä Suomeen. Vuokra-auton jättäminen toiseen maahan kuin mistä se on lunastettu on melko kallista. 7500 euron lisämaksu auton jättämisestä toiseen maahan selkiytti suunnitelmamme ja päätimme ajaa auton takaisin Amsterdamiin.

Tätä kirjoittaessa olemme siis paluumatkalla ja ainakin toistaseksi liikenne sujuu hienosti. Tarkoitus on olla Hollannin puolella sen verran ajoissa, että ehdimme käydä kirjaamassa yhden virtuaalin ja tripletin Hollannista, niin saadaan tripletti eri maista kahdelle perättäiselle päivälle. Kolmas sitten Suomesta ja eräs toinenkin haaste on täytetty.

Leave a Reply