IMG_8732

Yhdeksäs maa – Italia

Sitten olikin hieman pidempi pätkä ajamista Itävallasta, että päästiin Italiaan. Lopulta olimme mutkitelleet laakson pohjaa seurailevaa tietä riittävän kauan ja olimme kohteessa. Aurinko helli laaksoa ja lämmintä oli 15 astetta. Ei se nyt vielä ole kovin paljon, mutta se tuntui lämpimältä, kun aiemmat maat ovat olleet hieman viileämpiä – siinä 5-10 astetta. Onneksi ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole satanut missään pysähdyspaikoillamme.

Kätköpurkki oli miellyttävän rauhallisella ravintola-alueella. Weellu kuvaili 360 videota ja tiimimme hajautui etsimään kätköä. Wesbridge purkin nopeasti löysi, joskin 6 senttiä purkista oli pieni sisilisko. Ihan varma ei voi olla kumpi pelästy enemmän – lisko vai Wesbrdige. Pian oli tämäkin filmirullapurkki löydetty ja matka jatkui kohti Sloveniaa. Tähän mennessä kilometrejä on kertynyt 990 kappaletta, joten melkein puolivälissä ollaan. Se on ihan hyvä jos 12 tunnin päästä pitäisi olla jo maalissakin. Toisaalta tällä purkilla olimme jo yli puoli tuntia etuajassa. Mutta nopeasti se hupenee jos vaikka juutumme ruuhkaan. Sloveniassa pitäisi olla Garminin navigaattorin arvion mukaan 15:23.