IMG_8749

Kroatia – Maa numero yksitoista

Sloveniasta oli tunnin matka Kroatiaan. Se tuntui lyhyeltä aiemman 400 kilometrin rypistyksen jälkeen. Kroatian rajalla oli valvonta-asema ja se olikin ensimmäinen paikka, jossa jouduimme näyttämään passit. Lisäksi kunnollinen tullimies tarkasti auton, ettei kyydissä ollut jäniksiä. No ei ollut, enempi semmosella banaanipitoisella ruokavaliolla mentin. Tarkastuksiin kului oma aikansa, mutta onneksi ei ollut jonoa. Varoitimme tullivirkailijoita, että tulisimme kohta takaisin.

Kätkölle ei ollut kuin kilometri tai kaksi ja pian olimme kirkon vieressä kurottelemassa purkkia liikennemerkin nokasta. Lopulta Harjus sai venytettyä lisää pituutta tarvittavat 10 senttiä ja päästiin kirjaamaan Kroatia yhdentenätoista maana samalle vuorokaudelle. Sitten vain ukot autoon ja takaisin kohti rajatarkastusta. Tällä kertaa autoja oli jonossa jokunen, mutta ei ruuhkaa. Ehkä noin 10 minuutin odottelulla selvittiin ja saatiin passit takaisin.
Sitten vain kohti Unkaria ja seuraavaa tankkauspistettä.